Mikä franchising?

FRANCHISINGKÄSITTEET

Ohessa esitetty terminologia on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeen mukainen ja Suomen Franchising-Yhdistys suosittelee tekstin mukaista terminologiaa käytettäväksi franchisetoiminnan yhteydessä. Tämä on erityisen tärkeää, koska nyt annettu suositus noudattaa kansainvälisiä käytänteitä mm. EU-terminologiaa.

Franchising tarkoittaa franchise-antajan määrittelemän mallin mukaista liiketoimintaa ja termi sisältää siten sanan liiketoiminta. Näin ollen tulisi puhua franchisingista tai franchisetoiminnasta.  Perussana on franchise ja yhdyssanaa muodostettaessa osat kirjoitetaan pääosin suoraan yhteen ilman yh­dysmerkkiä esimerkiksi franchiseyrittäjä ja franchisesopimus. Poikkeuksia ovat sanat franchise-antaja sekä franchise-ottaja, jotka kirjoitetaan yhteen väliviivan kanssa. Vierasperäisen ja suo­menkielisen sanan yhteen kirjoittaminen ilman väliviivaa kertoo, että vierasperäinen sana on vakiintunut suomenkieleen. Yhdyssanaa taivutettaessa taivutetaan sanan jälkimäistä, suomenkielistä alkuperää olevaa osaa. Termiä franchising taivutetaan puolestaan suomenkielen oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti käyttämällä kirjoi­tusasun mukaista a-vokaalia esimerkiksi franchisingia, franchisingista.

Seuraavassa on esitelty keskeisimmät franchisingiin liittyvät termit. Kuvaukset perustuvat pääosin lähteisiin: Tuunanen 2003 ja Tuunanen 2005.

Franchising on kahden oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäisen yrityksen, franchise-anta­jan ja franchise-ottajan pitkäaikaista sopimusperustaista yhteistyötä, jossa franchise-antaja siirtää taloudellista vastiketta vastaan franchise-ottajalle oikeuden käyttää ennalta mää­riteltyjen ohjeiden mukaisesti sovi­tun ajan tietyllä alueella tai tietyssä paikassa hallitsemaansa liiketoi­mintakonseptia.

Franchisingista puhutaan usein arkisesti ja harhaanjohtavasti toimialana. Franchising on yrittäjyyden ja liiketoiminnan muoto ja sitä hyödynnetään hyvin monilla toimialoilla. On syytä lisäksi huomata, että franchisingilla ei ole mitään tekemistä niin kutsutun verkostomarkkinoinnin tai monitasomarkkinoinnin kanssa tai pyramidiorganisaatioiden kanssa. Näin ollen niin sanottua people franchisingia ei ole olemassa.

Franchising jaetaan tyypillisesti kahteen pääasialliseen muotoon, tuotejakelu- ja tavaramerkkifranchisin­giin (product distribution and tradename franchising) sekä liiketoimintamallifranchisingiin (business format franchising).

Tuotejakelu- ja tavaramerkkifranchising on toimittaja-myyjä suhde, jossa franchise-ottaja toimii pää­miehensä brandin alla ja tämän tuotteiden ja palveluiden jakelijana. Esimerkkejä tuotejakelu- ja tava­ramerkki franchisingista ovat lukuisat yrittäjäve­toiset jakelutiet kuten merkkiautoedustukset, polttoai­neen jakeluketjut ja virvoitusjuomapullottajat. Tuotejakelu- ja tavaramerkki franchising ei ole euroop­palai­sen käsityksen ja normiston mukaan franchisingia vaan franchisingilla tarkoitetaan ainoastaan liiketoimintamallifranchisingia.

Liiketoimintamallifranchisingia kuvaavat seuraavat olennaiset piirteet:
- Jakelutiessä eli ”ketjussa” on franchise-ottajan tai –ottajien omistamia ja johtamia toimipaikkoja. Toisin sanoen kaikki ketjun toimipisteet eivät ole franchise-antajan omistuksessa ja johdossa.

- Osapuolten eli franchise-antajan ja –ottajan välillä on kirjallinen (vakiomuotoinen) franchisesopimus, joka voi sisältää alueellisen yksintoimintaoikeuden.

- Franchise-ottajat maksavat liittymismaksun ja/tai jatkuvaluontoista palvelumaksua eli rojaltia franchise-antajalle.

- Franchise-antaja tarjoaa alku- ja jatkokoulutusta franchise-ottajille.

- Franchise-ottajat toimivat saman liikemerkin alla ja toimipisteet ovat ulkoisesti yhtenäisiä.

- Franchise-antaja tarjoaa teknistä ja/tai kaupallista tukea eli jatkuvia tukipalveluita franchise-ottajilleen.

- Franchise-antajalla on käsikirja tai muu dokumentti, jolla ohjeistetaan franchise-ottajien paikallista liiketoimintaa.

- Franchise-antaja ei omista (merkittävää) osuutta franchise-ottajien yrityksistä.

- Franchise-antaja kontrolloi, valvoo ja ohjaa jatkuvasti franchise-ottajien liiketoimintaa.

- Franchise-ottaja ei saa siirtää franchisesopimuksen oikeuksia kolmannelle osapuolelle ilman franchise-antajan lupaa.

Franchise. Oikeutta, joka luovutetaan yritykseltä toiselle, kutsutaan termillä franchise.

Oikeus luovutetaan ja se määritellään franchisesopimuksessa. Franchising syntyy määritelmällisesti franchisesopimuksen kautta, jossa oikeuden hallinnasta ja käy­töstä on sopimussuhteen osapuolten välillä sovittu. Sana franchise viittaa englanninkielessä oikeuteen, mutta myös sopimukseen sekä itse franchisingjär­jestelyyn.

Franchise-antaja (franchisor). Yritystä, joka luovuttaa oikeuden liiketoimintakonseptin hyödyntämiseen toiselle yritykselle, kutsutaan franchise-antajaksi.

Määritelmä kiinnittää huo­mion oikeuden omistamiseen ja hallintaan. Usein franchise-antaja on myös kehittänyt, käynnistä­nyt ja harjoittanut oikeuden kohteena olevaa liiketoimintaa.

Franchise-ottaja (franchisee). Yritystä, joka vastaanottaa oikeuden, kutsutaan franchise-ottajaksi. Franchise-ottaja on juridisesti ja taloudellisesti franchise-antajasta riippumaton yksikkö.

Usein franchise-ottajayrityksen takana on luonnollinen henkilö, yrityksen kasvollinen perustaja ja omistaja-johtaja, franchiseyrittäjä. Hän on useimmiten mukana yrityksensä päivittäisessä toiminnassa ja on lisäksi franchisesopimuksen yrityksensä edustajana allekirjoittanut taho. Vaikka suuri osa franchise-ottajista on pieniä yrityksiä, on hyvä huomata ja tehdä ero franchise-ottajan ja franchiseyrittä­jän välille. Franchise-ottaja on pääsääntöisesti aina juridinen henkilö eli yritys (ei koske toiminimiä) ja voi täten olla jopa suurempi kuin franchise-antaja sekä toimia myös muilla aloilla kuin kyseinen franchiseketju.

Monitoimipaikkayrittäjä (multi-unit franchisee) viittaa puolestaan franchise-ottajaan, joka omistaa ja johtaa nimissään useamman yksikön liiketoimintaa. Tällöin niistä kustakin on sovittu erillisellä sopimuksella.

Yrittäjävetoinen yksikkö (franchised unit).  Franchise-ottajan omistamia ja johtamia yksiköitä tai toimipis­teitä kutsutaan yrittäjävetoisiksi.

Sana yksikkö viittaa yleisimmin liikkeeseen, myymälään tai toimipisteeseen. Huomioitavaa on, että jossain tapauksissa yksikkö voi olla liikkuva tai toimia franchise-ottajan kodista käsin.

Franchisejärjestelmä (franchise system). Franchise-antajan omistamien ja yrittäjävetoisten yksiköiden muodosta­maan kokonaisuuteen viitataan termillä franchisejärjestelmä.

Usein järjestelmä sisältää siis myös franchise-antajan omistamia yksiköitä ja vain harvoin kaikki yksiköt ovat yrittä­jävetoisia. Kun osa yksiköistä on franchise-antajan omistamia, viitataan organisaatiorakenteeseen myös termillä kaksois- tai rinnakkaisjakelu (dual/plural distribution). Franchisejärjestelmän rinnalla käytetään usein arkisempia ilmaisuja ketju (chain) tai verkosto (network) tai (yrittäjävetoinen) jakelutie.

Seuraavassa lyhyesti keskeisimmät termit, joita suositellaan käytettäväksi:

Franchise. Oikeutta, joka luovutetaan yritykseltä toiselle, kutsutaan termillä franchise. Oikeus luovutetaan ja se määritellään franchisesopimuksessa. Franchising syntyy määritelmällisesti franchisesopimuksen kautta, jossa oikeuden hallinnasta ja käy­töstä on sopimussuhteen osapuolten välillä sovittu. Sana franchise viittaa siis oikeuteen, mutta myös sopimukseen sekä itse franchisingjär­jestelyyn.

Franchising on kahden oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäisen yrityksen, franchise-anta­jan ja franchise-ottajan pitkäaikaista sopimusperustaista yhteistyötä, jossa franchise-antaja siirtää taloudellista vastiketta vastaan franchise-ottajalle oikeuden käyttää ennalta mää­riteltyjen ohjeiden mukaisesti sovi­tun ajan tietyllä alueella tai tietyssä paikassa hallitsemaansa liiketoi­mintakonseptia.

Franchise-antaja (franchisor). Yritystä, joka luovuttaa oikeuden liiketoimintakonseptin hyödyntämiseen toiselle yritykselle, kutsutaan franchise-antajaksi. Määritelmä kiinnittää huo­mion oikeuden omistamiseen ja hallintaan. Usein franchise-antaja on myös kehittänyt, käynnistä­nyt ja harjoittanut oikeuden kohteena olevaa liiketoimintaa.

Franchise-ottaja (franchisee). Yritystä, joka vastaanottaa oikeuden, kutsutaan franchise-ottajaksi. Franchise-ottaja on juridisesti ja taloudellisesti franchise-antajasta riippumaton yksikkö. Usein franchise-ottajayrityksen takana on luonnollinen henkilö, yrityksen kasvollinen perustaja ja omistaja-johtaja, franchiseyrittäjä. Hän on useimmiten mukana yrityksensä päivittäisessä toiminnassa ja on lisäksi franchisesopimuksen yrityksensä edustajana allekirjoittanut taho.

Franchisejärjestelmä (franchise system). Franchise-antajan omistamien ja yrittäjävetoisten yksiköiden muodosta­maan kokonaisuuteen viitataan termillä franchisejärjestelmä. Franchisejärjestelmän rinnalla käytetään usein arkisempia ilmaisuja ketju (chain) tai verkosto (network).


Tekstissä käytetyt lähteet

Tuunanen, M. 2003c. Franchisingtilastot 2003. Teoksessa R. Granström & M. Tuunanen (toim.) Franchising Suomessa 2004. Lohja: Suomen Franchising –Yhdistys ry, 30-35.

Tuunanen, M. 2005. Essays on Franchising in Finland: Empirical Findings on Franchisors and Franchisees, and Their Relationships. Jyväskylä Studies in Business and Economics, 37. Academic Dissertation. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House.

---

Päivitetty 27.09.2012